Arvomaailma uusiksi rytinällä
Tuomas pelasi jääkiekkoa SM-liigassa sairastuessaan syöpään. Pelosta huolimatta sairauden jälkeen elämään tuli paljon hyvää: uusi työ, uudet elämänarvot ja uusi perheenjäsen.
Joulukuussa 2007 minulla todettiin kivessyöpä. Olin silloin 24-vuotias. Hakeuduin lääkäriin nopeasti, kun tunsin jotain outoa kiveksessä. Kaikki minua tutkineet lääkärit ottivat asian heti vakavasti ja diagnoosi tuli nopeasti.
Olin leikkauspöydällä muistaakseni viikon sisällä diagnoosista, joten sen puolesta homma eteni mukavan nopeasti. Iso kiitos täytyy sanoa minua silloin hoitaneille lääkäreille ja Jyväskylän Keskussairaalan henkilökunnalle.
Pelasin jääkiekkoa ammatikseni SM-liigassa JYP:issä kun sairastuin
Työnantaja antoi toipua rauhassa
Pelasin jääkiekkoa ammatikseni SM-liigassa JYP:issä kun sairastuin. Ura jääkiekkoilijana oli ollut tosi iso osa elämääni siihen asti ja olin siihen liittyen myös kasannut itselleni välillä ehkä liiankin suuria paineita. Sairaus laittoi kyllä arvomaailman uusiksi ryminällä.
Kasvain leikattiin pois ja sain niin sanotusti minimiannoksen sädehoitoa päälle. Kaikki sujui leikkauksessa ja hoidoissa hyvin ja palaaminen tavalliseen arkeen ja myös jääkiekkokaukaloon tapahtui yllättävänkin nopeasti jo kevään 2008 aikana.
Taloudellisesti sairausaikaan mulla ei ollut isompia ongelmia. Työnantaja JYP tuki kyllä ja palkat juoksivat normaalisti, ja sain rauhassa toipua haluamani ajan ennen kuin palasin töihin.
”Kyl me tästäkin selvitään”
Kyllähän sairaus oli aluksi shokki kaikille läheisille, mutta perhe ja ystävät oli isona tukena koko prosessin aikana. Muistan kun näin ensimmäisen kerran äitini heti kun olin saanut diagnoosin, hänen vankkumattoman asenteensa ja sanat: ”Kyl me tästäkin selvitään.”.
Ne sanat antoivat mulle heti sen taistelufiiliksen ja oikean asenteen lähteä kohti tuntematonta. Se hetki saa edelleen kyyneleet silmiin.
Iso kiitos tietenkin silloiselle tyttöystävälle, nykyiselle kihlatulle Riinalle, joka oli päivittäin tukemassa mua ja pysyi vahvana kovissa paikoissa.
Perheen ja lähimpien tuki olivat juuri ne asiat, jotka auttoivat jaksamaan sairausarjessa. Ja aluksi musta tuntui hyvältä just se, että pääsi suht nopeasti takaisin kiinni normaaliin elämään ja ei ollut liikaa aikaa makailla sohvalla ja miettiä menneitä ja tulevia.
Mun tapa käsitellä asiaa heti alkuun oli koittaa työntää koko asia mielestä
Pelko uusiutumisesta seurasi vuosia
Mun päällimmäiset muistikuvat on, että en oikein kaivannut siinä sairastumisen hetkessä vertaistukea. Mun tapa käsitellä asiaa heti alkuun oli koittaa työntää koko asia mielestä. Myöhemmin tämä alkoi tietysti kostautua ja aloin pelätä sairauden uusimista – siinä vaiheessa vertaistuki olisi varmasti ollut tarpeen.
Tätä kesti muutama vuosi hoitojen jälkeen. Onneksi sen käsittelyyn osasi hakea apua ja sitä oli myös saatavilla. Pääsin juttelemaan ammattilaisen kanssa, mikä oli tosi iso apu itselle.
Onhan se ollut pitkä henkinen prosessi, missä on pikkuhiljaa pitänyt koittaa rakentaa
luotto takaisin omaan terveyteen. Ensimmäisiä kontrollikäyntejä jännitti ja pelkäsi aluksi tosi paljon, mutta se fiilis, kun kaikki olikin hyvin, oli jotain aika mieletöntä!
Terveen paperit ja esikoislapsi
Kävin juuri viime vuoden lopulla kahdeksan vuoden jälkeen sairastumisesta viimeisessä kontrollitarkistuksessa ja sain terveen paperit – iso puun koputus aina kun sen sanoo tai kirjoittaa. Periaatteessa syöpä ei näy nykyään arjessa juurikaan, muuta kuin pysyvästi muuttuneissa elämänarvoissa ja asenteessa.
Olen alkanut paljon kriittisemmin miettiä, mitä haluan elämässä oikeasti tehdä ja mistä kannattaa stressata ja mistä ei. Aloin myös paljon enemmän kiinnittää huomiota omaan terveyteen, mitä esimerkiksi syön ja miten tärkeää on pitää ihmisen koko paketista huolta. Niinpä aloin meditoida, mikä on varmasti ollut superapu pitkin matkaa.
Saimme kihlattuni kanssa perheeseemme pari kuukautta sitten esikoistytön. Lasta en tietenkään kivessyöpäpotilaana ole ikinä pitänyt minään itsestäänselvyytenä, joten fiilis on aika siunattu.
Uusien elämänarvojeni myötä teen myös päivittäin asioita, mitkä tekevät minut onnelliseksi. Sitä kautta löysin luovan puoleni. Tulevaisuus näyttää hyvältä.
Valokuvat: Iida Liimatainen, Jukka Rautio
Tuomas, 33
Ammatiltaan valokuvaaja. Harrastaa musiikin tekemistä ja erilaisten oluiden luomista Brew You Brewing -kotipanimolla.
Hyvä tekoni arjessa:
Tekee kuvaajakollegansa kanssa hyväntekeväisyyshääkuvauksia, josta saatavan palkan he lahjoittavat Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle syöpähoitojen kehitykseen.
Neuvoni nuorelle syöpäpotilaalle:
Koita pysyä positiivisena ja keskittyä elämään päivä kerrallaan. Heikkoja hetkiä tulee – silloin ei kannatta yrittää yksin taistella ajatustensa kanssa ja esittää vahvaa, vaan rohkeasti puhua fiiliksistään läheisten tai ammattilaisen kanssa.
